torstai 30. elokuuta 2012

Valkoposkihanhet



Kesä on ollut kukkakesä, jopa minun pohjoiseen päin olevalla parvekkeellani. Pelakat eivät koskaan aiemmin ole kukkineen näin runsaana, punaisena ja voimakkaana. Varret työnsivät kukkaterttuja siihen tahtiin, että raaskin nappasta jo puolikuihtuneet uusien tieltä pois. Kukinnat toppasin tähän samppakuuleriin ja nyt se on ihan täynnä.


Parveke on ollut minun kesänviettopaikkani. Sieltä olen seurannut luonnon muuntumista ja säätilan vaihtelua, tuoksuttanut orvokkeja, kaakaominttua, sitruunamelissaa. Siellä olen kuunnellut sydämeni tykytystä. Haukkonut happea. Hengittänyt.


Katsellut pudokkaiden leijailua tuulen kyljessä. Kauniita, rikkonaisia, silti eheitä...





Tavallisesti syksy on minulle haikeaa aikaa. Saatan pillahtaa itkuun kun koivusta putoaa lehti leijuen, kiemurrellen kohti märkää asfaltin pintaa. Valkoposkihanhien keräilyajot ovat varma merkki siitä, että muutos on tapahtumassa. Lintuaurat suihkivat ohitseni riemukkaasti kaakattaen. Pienempinä parvina kohti länttä, palatakseen suurena joukkona kohti itää suunnaten.  Joskus niin niin läheltä, että luulen voivani napata pyrstösulasta kiinni. Sama valtaisa näytelmä toistuu joka syksy. Olen halunnut lähteä niiden mukaan. Liittyä tuohon mahtavaan muuttajien joukkoon. Lähteä. Kaakattaa kurkkutorvi suorana koko maailmalle: Minä menen. En palaa.  Heippa.

Tämä syksy on erilainen. Tämä syksy on irtioton aikaa. Täynnä odotusta. Minä en halua mennä, en lähteä, en heipata. Vaikka valkoisuus on tulossa, en lähde hanhien mukaan. Pysyn täällä. Kotona.

Parvekkeen ruukkunurkassa kukkii vielä poutapilvi. Oliivipuuni pysyy vihreänä aina.


Ruukut seisovat jykevästi paikallaan. Niin minäkin. Hauraana ja haavoittuvana, mutta jykevänä.


Tämä syksy on suurien muutosten aikaa. Se vie paljon pois. Tuo paljon uutta mukanaan. Kyyneleitäkin. Ilosta ja surusta syntyviä. Kannun täyteen.

Kärsimättömyys on heikkouteni. Odottaminen tuskallista. Tunnelin päässä pilkottava valo auttaa kestämään, olemaan ihan hissukseen vaan. Turvasatamassa.  Laivassa, jossa on valkoiset purjeet. Jonka mastoissa kaartelee valkoiset linnut, jonka kapteeni olen minä.

Vilkutan valkoposkihanhille.  Olen täällä odottamassa. Tulkaa taas ensi keväänä.









41 kommenttia:

  1. Todellakin, syksy voi olla myös uuden alkua, tiedän. Uuden, hyvän alkua.

    Kärsivällisyyttä se vaatii, mutta odottaminen kannattaa. Jo tieto siitä, että muutos on tapahtumassa, auttaa toisinaan hengittämään vapaammin.

    (hanhet kaakattavat ihan kamalasti lentäessään, hpmh, karsea ääni...ja mehän emme ole hanhia!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta ja hyvää odotellessa jopa hanhien kaakatus on kuin musiikkia korvilleni!

      Poista
  2. On varmasti tulossa muutoksia monen elämään, niin avoimia sisimmän aarre-arkut ovat. Vai onko se saapuvan syksyn pelkoa, joka vie tulemattoman kesän mennessään, eikä anna sen jatkua.
    Kiitos puhuttelevasta kuvasarjasta ja siihen hienosti nivoutuvasta tekstistä :-)
    Hanhet kyllä saapuvat.

    VastaaPoista
  3. Jälleen loit kuvin ja sanoin todellisen hyvänmielen postauksen. Kiitos! "Pudokas" miten ihana sana. Shampaja coolerin kaunista hyötykäyttöä. Sovitaan, että odotus palkitaan runsaammin mitä osaat odottakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heljä, sovitaan justiinsa niin, ei tiedä vaikka samppakuulerille löytyisi uutta käyttöä! halaukset!

      Poista
  4. Haikeaa! Mutta rohkeata! Antaa muutoksen tulla! Jossain runossa, en muista kenen, sanotaan: Hän antaa tuulen puhaltaa kun tuuliaika on. Niinpä niin, tulkoon tuuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniisti on runoilija sanonut... nyyh ihan. Tulkoon tuuli. Se on hyvä!

      Poista
  5. Miten kauniisti kirjoitettu Kiiris! Toivottavasti muutokset tuovat kaikenlaista hyvääkin. Mille muuten maistuu kaakaominttu?Suklaiselle mintulle? Hanhet taitavat minun asuinalueeni kautta mennä talvehtimaan Afrikkaan,mutta tulevat sitten kauttani takaisin sinua tervehtimään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaakaominttu oli tämän kesän kokeiluni. Siinä on niin hyvä tuoksu, hieman suklainen maku ja söpöt kukat.
      Kiitos sinulle Yaelian ja lähetä keväällä hanhet takaisin!

      Poista
  6. Ensimmäinen kuva on ihan huikean kaunis!
    Kauniisti ja rohkeasti kirjoitit tuntemuksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki. Joskus on pakko purkaa tuntojaan...

      Poista
  7. Kuinka kauniisti kirjoitat. Ja kuvat, ihanat, syventää sisältöä.
    Halit sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos orvokki! Olen monien tunteiden pyörteessä.

      Poista
  8. Aika pyörteessä tässä ovat lukijatkin, kun ei tiedä, miten sinua oikein halaisi ja miten saisi sinusta puristettua vähän enemmän totuutta ja tulevaa esille. Kärsimätön on siis lukijakin, enhän minä, mutta nuo muut, luulen ;-)
    Voimia kaikkiin muutoksiin ja pysymiseen myös :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin varmasti on. Mielialani ovat heitelleet suurimman ilon ja suurimman surun välillä ja tunnerehellisenä ne varmasti blogissani näkyvät. Olen huono valehtelija ja huono salaamaan asioita, siis minua voi lukea kuin avointa kirjaa. Siinä on hyvät puolensa, mutta myös ikävät puolet, kun luottamukseni on saanut niin paljon kolhuja.
      En kuitenkaan halua muuttua, koska silloin en ole enää itseni. Eli porskutan menemään, hissukseen hiivin, kohti häämöttävää valopilkkuani. Ja kun sen saavutan, uskon että sen huomaat. Kiitos sinulle Siira. Ystävän halaukset.

      Poista
  9. Muutosten kourissa minäkin. Pienempien kylläkin, tai mistä minä sen tiedän...Mutta kuitenkin - olen tulossa Helsinkiin mukaan yhteen yhteisnäyttelyyn. Minä, joka luulin että sellaiset ajat ovat todella ohitse, mutta elämä on ihmeitä täynnä. Ja sitä ihmettä lisäisi, jos pääsisit näyttelyyn, että tapaisimme. Kerron näyttelystä lähemmin muutaman päivän päästä uudessa blogissani. Google vei, mutta minua ei viedä, minä tulen kuten hanhetkin.
    Voimia sinulle ja muista, ihmeitä tapahtuu aina :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, lisää näyttelyitä. Ylpeys taiteilevista blogiystävistäni senkun kasvaa, etten meinaa mahtua nahkoini. Upeaa!!!. Googlesta viis, pääasia että olet.♥
      Olen sen verran pölvästi ja sinisilmäinen höhelö, että uskon ihmeisiin. Aina. Kiitos Uuna.

      Poista
  10. Elämä on vuoristorataa. Kuvaat hurjan hyvin tunteita. Monet vuoret kivenneenä ja syvyydet kahlanneena tiedän, kaikella on aikansa. Pysähtymiselläkin on tärkeä aika. Voimia kiirikselle ja luovia paljon hetkiä ...sinulle on tunnustus sivulla Varjojen saari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoristorata on hyväksikin, vaikka se kuohauttaa tunteet joskus päälaelleen. Olisi aika tylsää kulkea tasaisentasaista polkua, ilman mutkan häivää. Huh, ei sopisi minullekaan. Ylös, alas, kivikkoon ja kallioille sileille lepäämään. Elämää se on. Kun varpaat kipeinä on kivikosta kaahustanut, miten hyvälle sileä kallio tai pehmeä jäkälämatto tuntuukaan. Sinä varmasti tiedät♥
      Voimalähetys tuli tarpeeseen, kiitos. Kävin jättämässä kommenttini sivullesi, koskien tunnusta.
      Kyynelmokoma tipahti kahvikuppiini. Huiskis!

      Poista
  11. Muutoksia tapahtuu aina niin henkilökohtaisella tasolla kuin luonnossakin ja kaikkialla. Sinulla taitaakin olla jotain oikein isoa tapahtumassa. Toivota sydämestäni onnea tulevaan.
    Kirjoitit tuossa niin tunteikaasti ja sielukkaasti, tuli todella vahva tietoisuus, ettäolet turvasatamassa ja kesän kääntyminen syksyksi ei tunnu pahalta.
    Omalta kohdaltani uskon, että juuri syksy saa minun vähäisen inspiraationi kirjoittamiseen taas elpymään. Semmoista muutosta itseltäni toivon. Hanhet palaavat yhtä varmasti, kuin uusi kevät ja kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Syksy ei todellakaan tunnu pahalta, päin vastoin. Olen valmis uskomaan, että se tuo tullessaan minulle uuden elämän. Vapaat tuulet hengittää. Olen nuoruudessani ollut kova kirjoittamaan. Elämä on lytistänyt kykyni ja inspiraationi. Nyt ajattelen, että tulevina talvi-iltoina jaksaisin lukea.... ehkä kirjoittaakin.
      Sinulle toivon mitä parhainta, luovinta, kirjoitustäyteistä syksyä.

      Hanhia odotellessa:)))

      Poista
  12. Olipa kauniisti kirjoitettu ja ihana oivallus, että tällä kertaa oletkin valmis jäämään. Sinulla on kaunis parveke lähellä pilvenkattoja. Saman taivaan alla olemme, muista se <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia, ajattele meillä on sama kuukin, sitä voimme ehkä jopa yhtäaikaa killittää. :)))

      Poista
  13. Ilo ja suru, niistä on elämä tehty. Toivon sinulle voimia ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  14. Surumielisyys. Kaiho. Ikävä. Melankolia. Ne ovat vain sanoja, joita yritin laittaa järjestykseen. Mutta kumma kyllä ne eivät suostuneet järjestymään. Tunne jäi. Leijaili hetken ja tuli parvekkeen ovesta sisään.Suru ja kaiho ovat tutut sisarukset, joskus tulevat käymään, toisinaan olemaan, mutta kaiken keskellä kuitenkin lupaus; Valkoposkihanhet, tulkaa taas ensi kesänä.
    Rutistus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...sekasorto...hämmennys... Mutta valo pilkottaa ja hanhet tulevat taas.
      Kiitos Kaanon ystäväinen!

      Poista
  15. Hyvä, ettei kaipuusi ole valkoposkihanhien mukaan.
    Niiden lentoa voi katsoa, tietäen että ne palaavat.

    Elämän vuoristoradalla joudumme väliin menemään, halusimmepa tahi emme. Voimia ja uskoa Sinulle odotukseen, kaikki menee hyvin.
    Edessäni on myös lokakuulla mylläkkä ja raskas odotuksen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hietatar. Sinulle myös voimia mylläkkään ja odotukseen♥

      Poista
  16. Hienoa, että olet löytänyt jykevyyden itsessäsi. Syksyn rauhaan kannattaa kietoutua ja odottaa valoisampaa aikaa. Kaikkea hyvää sinulle Kiiris!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritän olla niin jykevä kuin voin. Kiitos Famu!

      Poista
  17. Ihan kuin se pullo näyttäisi kiältä :) Tarinasi on odotusta täynnä, uskoa ja haikeuttakin. Peikolta ajatus kaikelle sille, sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikko muisti viälä sen tarinan missä oli Akka Kebnekaise ja muut villihanhet ja se peukaloinen Nils Holgersson mutta ei mitään hamsteria. Ne hanhet huusivat toisilleen "täällä minä, missä sinä" ja sen peikko melkein kuuli tuossa kirjoituksessa.

      Poista
    2. Voi kulta peikko, kiitos. ja juuri tuo satu oli mielessäni, kun noita hanhia katselin. Melkein jo tunsin olevani kuin piskuinen Nils Holgersson!

      Poista
  18. Koskettava kertomus sinulla. Ja todella: kirjoita enemmän ja lisää. Ihan tässä ihmetyksestä ymmyrkäisenä odotan, mitä tuleman pitää. Parveke, jossa pysyt, hanhet jotka lähtevät ja palaavat. Hyvääkö odottaa vai pahaa. Aistin, että olet surullinen vaikak odottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein aistit. Elämänmuutoksiin liittyy aina monia tuntoja. Luopumisen tuskaa, mutta toisaalta uuden odotusta. Kaikkeen liittyy riskinsä, mutta joskus on riski otettava. Luotan siihen että hanhet palaavat. Kiitos Pantteri.

      Poista
  19. Löytyisikö Kiirikseltä jotain rakasta romua haasteeseen? Haaste odottelee blogissani.

    VastaaPoista
  20. Kauniisti kirjoitat syksystäsi. Parveekkeesi on kuin pieni maailma, siellä tapahtuu ja näkee niin paljon, sitä aina ihmettelen. Onnelliset tuulet puhaltakoon parvekkeellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, joskus ihmettelen itse ihan samaa. Onneksi on tuo parveke, kun koti on muuten kuin sormustin.

      Tervetuloa onnelliset tuulet, otan kiinni kun ne saapuvat!

      Poista